Keittiömestarimme

Jukka Luojukoski


tl_files/ahlstrom/img/tiedostot/Jukka.jpg

Olen pitkän linjan ravintola-alan työntekijä, sillä olen aloittanut urani jo vuonna 1974.  Tästä  ajasta olen ollut yli 8 vuotta ravintola-alan erilaisissa koulutuksissa mukana sekä osallistunut useampiin pienimuotoisiin kädentaitoon liittyviin kurssituksiin.  Koulutukseni on alkujaan suuntautunut keittiöön, jonka jälkeen olen suorittanut esimies – ja johtamiskoulutuksia. Tästä johtuen suurimman osan työelämästäni olen ollut ravintola-alan erilaisissa projektitehtävissä, kuten käytiin laittamisissa, suunnitteluissa ja ostotoimintojen kehittämisissä, jotka ovat olleet  lähes jokapäiväistä työtäni. Tietyssä mielessä  en koskaan ole unohtanut mistä kaikki on alkanut ja edelleen minulla on halu tehdä myös päivittäin keittiössä kuuluvia tehtäviäni.

Työpaikkoina on vuosien varrella ollut niin yksityisiä kuin ketjuravintoloitakin, hotelleja ja matkustajalaivoja.  Olen myös työskennellyt Suomen rajojen ulkopuolella mm. Lissabonissa maailmannäyttelyssä sekä tutustunut ravintolatoimintaan mm. Tukholmassa, Pariisissa ja Oslossa. Arvostan maanläheistä ns. talonpoikaiskeittiötä, jossa näkyy vanha suomalainen, venäläinen ja ranskalainen ruokakulttuuri sekä hyviä, tuoreita raaka-aineita, lähituottajia ja slow foodia. Ammennan päivittäin uutta tietoa trendeistä, mutta kunnioitan edelleen vanhojen esikuvieni oppeja, joihin kuuluvat mm. Antoine Carême, Paul Bocuse ja Eero Mäkelä. Lempiraaka-aineisiini kuuluvat satakuntalaisesta luonnosta saatavat riista, kala, sienet ja marjat sekä lähituottajilta saatavat luomukaritsa ja -vasikka.