Historiallinen ruukki

Kauttuan teollisuusalue on vanhan ruukkimiljöön ja 1900-luvun modernin teollisuusrakentamisen muodostama historiallisesti ja arkkitehtonisesti arvokas ja monipuolinen kokonaisuus, joka on edelleen teollisessa käytössä. Alue palvelee vieraita niin ravintola-, kokous- kuin majoitustiloina.

Ruukin alue

Historiallisen alueen muodostavat ruukinkartano puistoineen ja talousrakennuksineen, Sepäntien varrella olevat seppien talot sekä asuintalot vanharivi ja pitkärivi. Nykyistä paperitehdasta edeltäneestä ruukkivaiheesta on säilynyt osittain vanha hiilisuuli 1870-luvulta ja saharakennus 1900-luvun alkupuolelta. Koskipaikassa olleet 1600- ja 1700-luvulla rakennetut alapaja, nippuvasarapaja ja myllyt on purettu. Puiston 8-kulmainen kellotorni on 1830-luvulta.

Kauttuan Klubi

Kauttuan Klubi on rakennettu yli 200 vuotta sitten salaneuvos Anders Falckin toimesta, joka siirtyi naimakaupan yhteydessä Lorenz Cruezin vuonna 1689 perustaman rautaruukin isännäksi. Vuonna 1873 puunjalostus syrjäytti raudanotannan liikemies Antti Ahlströmin aloitteesta, ja kartano palveli vuoteen 1916 Ahlströmin perheen asuntona.

Tilat ovat toimineet konttorina, vierasmajoituksena ja virkailijakerhon kokoontumispaikkana. Nykyisin Klubi tarjoaa hotelli- ja ravintolapalveluita sekä yrityksille että yksityisille asiakkaille. Rakennuksessa on paljon tilaa ja siksi se tarjoaa ratkaisuja moneen käyttöön.

Terassitalo

Uudempaa tuotantoa edustavat Alvar Aallon maailmanlaajuisesti tunnettu terassitalo sekä Pyhäjärvi-instituutti. Samaisella alueella on myös vuonna 1911 valmistunut vierastalo Villa Ahlström, joka rakennettiin arkkitehti Jarl Eklundin suunnitelman pohjalta paperitehtaan johtajan asunnoksi.

Katso sijainnit kartasta.